EVÄNRÄVÄYTTÄJÄT RY JÄSENTIEDOTE 2/2021
Koronatilanteen helpottuessa voidaan taas järjestää ulkoliikuntatapahtumia, muistetaan tietenkin muut ohjeet, etäisyydet, puhtaus, tarvittaessa maski ja osallistutaan vain terveinä.
Melontaharjoituksia uimahallilla kevään aikana ei voitu pitää, joten nyt kannattaa osallistua Melontakouluun 10.-11.5 Leineperissä.
Järjestettyjä melontaretkiä sekä muita tapahtumia on myös tiedossa. Omatoimimelontaan saavat seuran jäsenet lainata kalustoa maksutta, lukuunottamatta SUP-lautoja, joista peritään pieni korvaus.
11.4. kokoontunut vuosikokous on käsitellyt sääntömääräiset asiat. Edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös on hyväksytty. Seuran liittymis- ja jäsenmaksut pidetään ennallaan.
Seuran puheenjohtajana jatkaa Vesa Anttila, myös hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla. Varsinaiset jäsenet ovat puheenjohtajan lisäksi Mika Koivu, Juha-Pekka Riento ja Maija-Liisa Vajavaara, varajäsenet Tero Jalonen ja Timi Riento.
Seuraavassa tietoa tulevasta toiminnasta, merkkaa kalenteriisi. Seuraa myös sivuja www.evanravayttajat.com. Muutoksia suunnitelmiin voi tulla koronatilanteen vuoksi. Seuralla on myös WhatsApp-ryhmä, jossa keskustellaan seuramme toimintaan liittyvistä asioista. Voi siellä kysellä melontakavereitakin omatoimiretkille. Halutessasi liittyä melojien WhatsApp-ryhmään ilmoita puh.numerosi Marika Riennolle, 0400 524979. Myös facebookissa olemme.
Toukokuu
10.-11.5. Melontakoulu Leineperissä Leikkipuiston rannassa klo 18-20.
Tule verryttelemään melontataitojasi ja oppimaan uutta. Edellytyksenä osallistumiselle on 10v. ikä ja uimataito.
Sopii sekä aloittelijoille että kokeneemmille. Mahdollisuus kokeilla SUP-lautaa. Kurssin päätteeksi on mahdollisuus osallistua 13.5. melontaretkelle Leineperinjoella.
Seuran jäsenille kurssi on maksuton, muille 40€ aikuiset ja 10€ nuoret.
Ilmoittautumiset Liisalle, p. 050 3386284 tai info@evanravayttajat.com
Kutsu melonnasta kiinnostuneita ystäviäsikin mukaan.
13.5. torstaina koko perheelle sopiva melontaretki rauhallisella Leineperinjoella.
Autolähtö Leineperin koulun pihalta klo 9.00, melomaan lähdetään Tampereentien (VT 11) levähdyspaikalta klo 10.00, päättyy Leineperiin.
Ilmoittautumiset kuten edellä, retki sopii erityisen hyvin melontakoululaisille.
14.5. Lounais-Suomen Latu ympäri pyöräillen
viestin osuutenamme viemme viestin Poriin. Pyöräilyporukkaan saa ilmoittautua Mikalle, p. 0400 514929
17.5. Kävelykipinätempaus, lähtö Leineperin koululta klo 18.00.
On osa valtakunnallista Kävelykipinä-kampanjaa, joka haastaa kaikki suomalaiset kävelemään 4.-25. toukokuuta. Lisää tietoa kampanjasta verkossa
Kävelykipinän kilometrikisa.
23.5. melontaretki Kokemäenjoella,
lähtö Kirkkojuovan varrelta Viheläntien päästä klo 10.00, määränpäänä Halssi. Ilmoittautumiset Ilkalle, p. 050 3813805
Kesäkuu
Suomi Meloo on peruttu.
Mahdollisesti voidaan järjestää oma retki myöhemmin kesällä.
Lounais-Suomen latualue järjestää kaikille alueensa jäsenille yhteisen retken Repoveden kansallispuistoon to 17.6-su 20.6.2021.
Katso tarkemmat tiedot tiedotteesta tai
verkkosivuilta.
Ilmoittautuminen viim. 10.5. ilpo.vuori@gmail.com tai tahvanainenmarjo@gmail.com
Heinäkuu
Satakunnan kansansoutu 2.-4.7, jos tilanne sallii.
Maastopyöräretki myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana
Elokuu
20.-22.8 Kylmälahden viikonloppuleiri.
Yömelonta Joutsijärvellä, yöpyminen Makkaraluodossa 20-21.8. Perheleiri Kylmälahdessa 21.-22.8.
Syyskuu
18.9. Minirogaining Jämillä
Melontaretki Isojärvellä, tutustuminen Plootuluodon luolaan
Lokakuu
• Sauvakävelyt sunnuntaisin
• Syysmelonta
• Pidempi viikonloppuvaellus
• Peli- ja kuntoiluillat Leineperin koululla
Loppukesän ja syksyn tapahtumista saadaan lisätietoa seuraavissa jäsentiedotteissa sekä seuran nettisivulla sekä Facebookissa. Uimahalliharjoitusvuoroja jatketaan tilanteen niin salliessa.
Liikunnallista toimintakautta toivottaa Evänräväyttät ry:n hallitus