EVÄNRÄVÄYTTÄJÄT RY                                                JÄSENTIEDOTE   2/2024

 

 

Melontakesää kohti ollaan menossa, vaikka tätä kirjoittaessa ei ihan siltä näytä, lunta tupruttaa ja maisema on kauniin valkoinen. Päästään suoraan hiihtokelistä melontakeliin. Vedet kuitenkin ovat auenneet ja vettä riittää, melomaan pääsee paikoissa, joissa se normaalisti ei olisi mahdollista.

 

23.3.24 kokoontunut vuosikokous on käsitellyt sääntömääräiset asiat sekä hyväksynyt seuran uudistetut säännöt. Säännöt tulevat esille seuran nettisivuille, kun palaavat Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntätarkistuksesta. Viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös on hyväksytty. Nuoriso- ja opiskelijajäsenmaksua korotettiin 12 eurosta 13 euroon, koska Suomen Latu korotti jäsenmaksuosuuttaan. Muut jäsenmaksut sekä liittymismaksut pidetään ennallaan. Lisäksi perustettiin uusi jäsenyysmuoto, rinnakkaisjäsenyys.

 

Seuran puheenjohtajana jatkaa Vesa Anttila, Hallitukseen valittiin uutena Tero Jalonen, entisistä jatkavat Mika Koivu ja Maija-Liisa Vajavaara sekä varajäseninä Milla Anttila ja uutena Toni Stenfors.
Jäsenmaksut ovat seuraavat:
• Aikuisen vuosimaksu 25€
• Perheen " 45€
• Nuorisojäsenen " 13€
• Rinnakkaisjäsen " 25€

Liittymismaksut ovat aikuiselta 40€, perheeltä 70€, lapsi- ja nuorisojäseneltä 17€. Liittymismaksua ei peritä, jos jäsen liittää perheensä mukaan jäsenyyteen. Seuran jäseneksi liittymiseen sisältyy melontaopetus.
Käytä hyväksesi jäsenyytesi edut. Seuran jäsenille maksuttomia ovat esim. uimahalliharjoitusvuorot, melontakurssit sekä Kylmälahti-viikonloppuleiri keittolounaineen.
Myös melontakalustoa jäsenet voivat lainata omaan käyttöön maksutta. Vain SUP-laudoista peritään pieni korvaus. Muista myös Suomen Ladun jäsenedut, niistä löydät tietoa Suomen Ladun sivuilta.

 

Seuran hanke saada melontatukikohta Ulvilaan Naparantaan pääsee vihdoinkin etenemään. Tarkoitus on saada Naparantaan melontapiste, josta jäsenistöllämme olisi mahdollisuus lähteä melomaan Kokemäenjokea. Mahdollisuuksien mukaan melontapistettä hyödynnettäisiin myös laajemminkin melonnanesittelyyn. Melontapisteeseen on tarkoitus tuoda säilytyskontti muutamalle kanootille.

 

Seuraavassa tietoa tulevasta toiminnasta, merkkaathan kalenteriisi. Seuraa myös sivuja www.evanravayttajat.com. Seuralla on myös WhatsApp-ryhmä, jossa keskustellaan seuramme toimintaan liittyvistä asioista. Voi siellä kysellä melontakavereitakin omatoimiretkille. Halutessasi liittyä melojien WhatsApp-ryhmään ilmoita puh.numerosi seuran sähköpostiin info@evanravayttajat.com
Myös facebookissa olemme.

 

Toukokuu
• 9.5. koko perheelle sopiva melontaretki rauhallisella Leineperinjoella.  
Autolähtö Leineperin koulun pihalta klo 9.00, melomaan lähdetään Tampereentien (VT 11) levähdyspaikalta klo 10.00, päättyy Leineperiin. Ilmoittautumiset Vesalle 040 7439689 viimeistään 6.5, jotta tiedetään varata riittävästi melontakalustoa
• Melontaretki Lassilanjokea pitkin Inhottujärvelle  aikaisemmasta ilmoituksesta poiketen ensisijaisesti 19.5. tai jos osallistujille paremmin sopii, niin sitten 18.5. Varmistetaan päivä 13.5, ilmoittautumiset siihen mennessä Vesa, 040 7439689 tai Mika 0400 514929
• 22.5. Kylmälahden leirikeskus klo 17-19.30.  Tule virkistämään melontataitojasi ja ota kavereitasikin mukaan tutustumaan melonnan saloihin. Sauna on lämmin klo 20 saakka. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille! Tässä tapahtuman esite, jaathan sitä eteenpäin, jotta mahdollisimman moni melonnasta kiinnostunut saa tästä tilaisuudesta tiedon.
• Pyöräretki,  mahdollisesti Susisuon majalle, ajankohta tarkentuu myöhemmin

 

Kesäkuu
• 8-14.6. Suomi Meloo kanoottiviesti reitillä Ähtäri-Pori, Reposaari
. Nyt tarjoutuu hieno mahdollisuus osallistua tähän jokavuotiseen tapahtumaan. Suomi Meloo koostuu päivittäisistä osuuksista, joiden pituus vaihtelee. Yötä päivää etenevää viestiä viedään johtokanootin johdolla yhdessä meloen. Osallistua voi myös osaviikkoon tai yhteen päivään tai esim. vain yhdelle osuudelle. Ilmoittautumiset Vesalle, 040 7439689 mahdollisimman pian, jotta päästään suunnittelemaan melontalistaa ja myös että saat itsellesi mieluiset osuudet. Lisätietoa löytyy www.suomimeloo.fi

 

Heinäkuu
• Pyöräretki Jämin harjumaastossa, ajankohta sovitaan myöhemmin
.
• Melontaretki Kokemäenjoella, reitti ja ajankohta sovitaan myöhemmin

 

Elokuu
• Yömelonta Joutsijärvellä, yöpyminen Makkaraluodossa 16.-17.8. 
• Perheleiri Kylmälahdessa 17.-18.8.

 

Loppukesän ja syksyn tapahtumista saadaan lisätietoa seuraavissa jäsentiedotteissa sekä seuran nettisivuilla www.evanravayttajat.com , sekä facebookissa.
Sähköposti: info@evanravayttajat.com

 

Yhteystietoja:
Puheenjohtaja Vesa Anttila 040 7439689
Koulutus, hankkeet, varapj. Mika Koivu 0400 514929
Jäsenasiat, kalustovastaava Tero Jalonen 050 5965936
Nuoriso, some- ja nettivastaava Milla Anttila
Sihteeri Maija-Liisa Vajavaara 040 7350798

 

 

Hyvää kevättä ja kesää, nähdään tapahtumissa! Evänräväyttät ry:n hallitus